"Kaikki keinot ovat hyviä, paitsi ikävät"

"Kaikki keinot ovat hyviä, paitsi ikävät"
Kreivitär Eva Mannerheim Sparre: Keittokirja herkkusuille ja tavallisille nälkäisille

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Vichyn porkkanat

Makoisa lisuke liharuuille tai pieni kasvisruoka - konjakilla höystetyt Vichyn porkkanat. Ei yhtään hassumpi ajatus. Miksi lie ruuan nimi Vichyn porkkanat, se taas ei aukene minulle, mutta Vichyn porkkanoista on näköjään lukemattomia ohjeita. Kiva, että minulla on teemana Evan kirja, koska muissa ohjeissa ei käytetä konjakkia...


Viipaloin porkkanat pieniksi paloiksi, en pitkiksi suikaleiksi - tosin minulla ei taas ole aavistustakaan siitä, kumpi tapa olisi oikeampi. Sulatan voin, lisään sokerin, suolan ja konjakin, ja hulautan porkkanat sekaan. Siellä ne saavat kiehua puolisen tuntia. 


Kun neste on kiehunut vähiin, pitäisi kasaria ravistella, jotta porkkanat "kuortuvat". Ravistelu on vähän siinä ja siinä, joten sekoittelen porkkanoita hiljalleen puulastalla. Kun neste on kokonaan haihtunut, päättelen porkkanoiden olevan valmiina.


Persiljasilppua päälle ja porkkanat ovat valmiita. Ei ollut vaikeata, ei.

Ruokalaji on makeahko, mutta maukas ja oletan sen sopivan loisteliaasti liharuokien kumppaniksi. Itse napostelin sitä paahdetun leivän kera iltapalaksi, ja se toimi siinäkin ominaisuudessa varsin hyvin. Tällä korvaisin mieluusti pastan, riisin tai perunat jollakin aterialla. Lisuke toimisi myös mainiosti yhtenä osana salaattiateriaa. Vichyn porkkanat ovat gluteenittomia, ja ne olisi varmasti mahdollista toteuttaa myös täysin laktoosittomina. Hyvä muistaa jatkossa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti