Lammas- ja kanamuhennos - nelimauste, Afrikka ja ihmeellinen Hjalmar Linder

Eva ja Louis Sparre tekivät kaksi matkaa Afrikkaan vuosina 1921 ja 1922. Eva on kirjoittanut matkoista kirjan "Aavikkoa, aurinkoa ja hiekkaa - matkoja Itä-Algeriassa ja Marokossa." Kirja maalaa kuvan uskomattomasta retkestä, johon tämä seikkailunnälkäinen pariskunta sukeltaa keski-ikäisinä. Louis saa kutsuja suljettujen ovien taakse maalaamaan muotokuvia, Eva opettelee käsityötaitoja rosvopäälliköiden avulla, päiväkausia kestävät ratsastusmatkat vievät taiteilijat keskelle aavikkokyliä. Luulen, että ihan jokainen meistä ei nyt, eikä varsinkaan kaksikymmentäluvulla olisi uskaltanut kokea samaa.

Afrikan matkoilta on kirjassa muutama maukkaan kuuloinen ohje, joista tässä käsittelyyn otetaan Algeriasta muistiin merkitty Lammas- ja kanamuhennos.

Varaan tekemiseen noin kilon paketin pakastettua lampaanlihaa sekä riittävästi kanaa. "Neljää maustetta" toistuu usein Evan resepteissä ja muistan sen itsekin: itse asiassa löysin kesälomareisullani lapsuudenkodistani edelleen Knorrin vanhan maustepurkin "Nelimaustetta" - siellä taisi olla rippunen alkuperäistä maustetta jäljellä, mutta en uskaltanut haistaakaan, miltä muutaman vuosikymmenen takainen mauste haisee..

Evan kirjan lopussa on sivu, jolla selitetään tärkeimpiä toimenpiteitä ja siellä on "Neljän mausteen" ainesosat: yksi osa maustepippuria, yksi osa ryytineilikkaa, kaksi osaa valkopippuria ja kaksi osaa muskottia. Helppoa sekoittaa siis itse, koska kaupan hyllyt eivät enää tunne Nelimaustetta valmiina.

Voi kun voisin liittää tähän tuoksunäytteen! Nelimausteen tuoksu on voimakas, aromikas ja täynnä 1970-luvun muistoja! Vaikka ette käyttäisi maustetta mihinkään, niin ihan vain tuoksun takia voisitte huvin vuoksi sekoittaa tätä yhden annoksen!

Paloittelen lampaanlihan ja ruskistan sen kevyesti isossa kattilassa. Mausteet, sipulit ja mittava määrä vettä sekaan: ohjeen mukaiset 3 litraa, jotka kaadan kattilaan hampaita kiristellen. Minusta nestettä tulee aivan liikaa, mutta  seurataan nyt kerrankin ohjetta niin kuin se on. 

Sitten vielä kana, joka lisätään miltei saman tien pataan ja annetaan kiehua puoli tuntia. Sen jälkeen lisään pataan paloiteltuja perunoita, ja jätän keitoksen kiehumaan vielä reiluksi puoleksi tunniksi. Kattilan reunat riittävät juuri ja juuri.

Ensimmäisen kerran kun Sparret matkustivat Afrikkaan, oli heitä Algerin satamassa vastassa kamariherra Hjalmar Linder, joka kuljetti heidät hulppealla autoallaan vielä hulppeampaan huvilaansa. Seuraavana vuonna Sparret palasivat Algeriin, mutta silloin Eva huomauttaa kuivakasti, että enää ei ole mikään ennallaan eikä Linderin vieraanvarainen hahmo vastassa. Mitä, mitä, mitä  - mihin tämä viittaa? 

Hjalmar Linder osoittautuu yhdeksi Suomen historian mielenkiintoisimmista persoonista. Linder oli uhkapeluri, seikkailija, suurmaanomistaja ,edistyksellinen tehtailija, ihmisoikeuksien puolustaja ja Suuri Persoona. Sparreihin Linder liittyy kiinteästi sikäli, että hän oli naimisissa Evan siskon, Sophie Mannerheimin kanssa. Avioliitto loppui kuitenkin varsin dramaattisissa olosuhteissa, sillä Linder oli biseksuaali ja Sophie yllätti miehensä eräänä päivänä sängystä toisen miehen kanssa. Linder oli kuitenkin vieraanvarainen ja hurmaava persoona, joten ystävyys Mannerheimin sukuun säilyi, vaikka sukulaisuussuhde päättyikin.

Linder peri omaisuuden sedältään, ja hän perusti Lohjaan selluloosatehtaan, sekä omisti Kytäjän ja Mustion kartanot, kaksi puuhiomoa, Högforsin tehtaat Karkkilassa, Rautakosken Ruukin ja useita sahoja. Hänellä oli omien sanojensa mukaan 5000 työntekijää ja 64 000 hehtaaria maata.Työnantajana Hjalmar Linder oli äärimmäisen edistyksellinen. Hän otti käyttöön 8-tuntisen työpäivän, ilmaiset lääkkeet ja maksoi palkkaa sairauslomien ajalta paljon ennen kuin laki sitä vaati. 

Eniten kunnioitan Hjalmar Linderiä kuitenkin hänen yrityksestään puolustaa punaisten ihmisoikeuksia sisällissodan jälkeen. Linder itse pakeni sotaa ulkomaille ja sodan päätyttyä hän löysi omaisuutensa vahingoittumattomana. Linder ei voinut kuitenkaan hyväksyä sodan jälkeisiä oloja ja tekoja maassamme, ja hän arvosteli kovin sanoin valkoisten ylläpitämiä punaisten vankileirejä Hufvudstadsbladetin yleisönosastossa. "Punaista hulluutta on maassamme totisesti seurannut valkoinen terrori", hän kirjoitti.

Linder arvosteli sitä, miten vankeja kohdellaan, miten heitä on sullottu epäinhimillisiin olosuhteisiin ja kuinka kostotoimet olivat täysin sattumanvaraisia eivätkä kohdentuneet välttämättä mitenkään sodan aikaisiin tekoihin. Kirjoituksen myötä Linder leimattiin maanpetturiksi, hän sai tappouhkauksia ja joutui lopulta myymään kaiken omaisuutensa Suomessa. Hän muutti Ruotsiin, ja sieltä verosotkujen jälkeen Ranskaan ja Algeriin. Toukouussa 1921 Linderin ollessa matkalla Algerista Pariisiin, hänen matkatavaransa takavarikoitiin velkojien vaatimuksesta. Linder masentui, sulkeutui hotellihuoneeseensa ja teki itsemurhan viiltämällä ranteensa auki. 

Mikä mies! Mikä elämä! Mikä kohtalo! Linder on innoittanut Raija Orasen "Metsästäjän sydän"-romaania ja hänestä on nyt - 2000-luvulla - kirjoitettu ensimmäinen elämänkerta (Esa Koskinen: Kullalla kirjailtu elämä). Ehkä aikaisemmin ei ole voitu: biseksuaali, pröysteilevä kamariherra, joka puolustaa punaisten ihmisoikeuksia ei varmaan ole kuulunut Suomen virallisen historian suosikkipersooniin...

Mutta takaisin muhennoskattilan äärelle. On aika maistaa monella muistolla varustetun ruuan makua.

Nestettä on muhennoksessa mielestäni kerta kaikkiaan liikaa, mutta itse ainesosissa on maku kohdallaan. Nelimauste tuo aivan oman makunsa keitokseen ja se tuoksuu - ja maistuu lapsuudelle. Toden totta, nelimaustetta käytettiin yleisesti liharuuissa vielä 1970- ja 1980-luvulla. Mihin se sitten hävisi? Se ei nimittäin ole yhtään hassumpi mauste.

Kuusivuotias pyytää lisää (JEE!), aikuiset nautiskelevat. Maku on todella perinteinen, eikä mitenkään erikoinen, mutta liha on mureaa ja hyvää. Tai siis, jos et ole koskaan maistanut nelimaustetta, niin silloin tämä makukin ON erikoinen. 

Minä tykkäsin, koemaistaja myös, tämäkin ruoka vei muistoihin ja huimaan historialliseen tarinaan. Omistetaan tämä Hjalmar Linderin muistolle - minä kunnioitan yli kaiken kaikkia niitä, jotka uskaltavat puolustaa ihmisoikeuksia vaikeuksista välittämättä!