Hetken mietintätuokion jälkeen päätin, etten lähde kaupan juhannusruuhkaan kiukuttelemaan vaan vaihdan yksinkertaisesti ruokalajia. Seuraa siis porsaan selkälihaa kermakastikkeessa.
Valmistaminen piti aloittaa hyvissä ajoin aaton puolella, sillä paistin piti marinoitua valkoviinin, viinietikan ja mausteiden kera kokonainen vuorokausi. Viinietikan laadusta ei ollut mitään ohjeita, joten käytin tässä tavallista, ranskalaista valkoviinietikkaa.
Paisti oli oikein tukevan tuntuinen, joten en vaivautunut sitomaan sitä kokoon - oikeasti en taas tiedä, olisiko sitomisella ollut joku maun tai koostumuksen kannalta ratkaiseva vaikutus? Saviruukun asemasta paistini sujahti tavalliseen pataan ja jääkaappiin, vuorokauden aikana kääntelin paistia marinadissa pariin otteeseen.
Seuraavana päivänä kaadoin marinadin pois, jätin lihan ja vihannekset pataan ja työnsin paistin uuniin. On jännittävää, että Eva neuvoo jatkuvasti "kiehuttamaan" ruokia, joissa ei ole nestettä. Tämä aiheuttaa alinomaan minussa epävarmuuden tunnetta ja tälläkin kertaa lorautan parin desin verran lihalientä pataan ihan vain oman mielenrauhani vuoksi. Uuni on tasaisen varmassa 220 asteessa. Käännän paistia pariin kertaan ja lisään myös vähän nestettä paistamisen loppupuolella paistin valelun yhteydessä.
Paistin tuoksussa on reilusti viinietikkaa, mutta tuoksu voimistuu entisestään, kun kiehutan kastiketta varten viinietikkaa "vähiin". Saan kiehutettua sen 1/3 alkuperäisestä, jonka ajattelen olevan riittävän vähän.
Sekaan hapanta kermaa, paistoliemi ja suurustan kastikkeen perunajauhoilla. Kaunis valkoinen kastike valellaan paistin päälle tarjoiluvadilla ja sitä säästetään myös erilliseen kastikekulhoon.
Paisti näyttää murealta ja tuoksuu huumaavalta. Se leikkautuu helposti ja melkein sulaa suuhun. Viinietikka paitsi tuoksuu, myös maistuu voimakkaasti varsinkin kastikkeessa, mutta toisaalta se antaa terävän, pikantin säväyksen tälle ruokalajille.
Juhannuspäivän Purnun taidekeskukseen suuntautuneen retken jälkeen meillä kaikilla oli paistin valmistuessa kiljuva nälkä ja paisti hupeni nopeasti lautasilta. Lapset söivät lihan mieluummin ilman kastiketta, minä lotrasin kirpeää, kermaista kastiketta lautaselleni enemmän kuin etiketti edellytti.
On jälleen todettava, että ohje oli varsin vaivaton ja helppo - kunhan muistaa valmistautua ruokalajiin edellisenä päivänä. En itse ole erityisen suuri porsaanlihan ystävä, joten tällainen viinillä ja viinietikalla porsaan ominaismaun peittäminen sopi minulle erityisen hyvin.
Koemaistaja piti ruuasta kolmen santsin verran eikä myöskään pitänyt viinietikan makua mitenkään häiritsevänä. Arvaan kuitenkin, että joillekin maku saattaisi olla liian tuima, joten ohjeen lieventäminen voisi olla tarpeen, jos tätä valmistaisi suuremmalle porukalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti