En etsinyt sokeroimatonta suklaata, vaan käytin tavallista taloussuklaata. Luin ensimmäisen lauseen ja toimin sen mukaisesti: sulatin suklaan ja sokerin - jota käytin siis "vain vähän", hyvin pienen kourallisen verran - maitoon. Mutta mitä ihmettä, seuraavassa vaiheessa minulla pitäisi olla sekä sokeria että maitoa, jotka sekoitetaan kasarissa munankeltuaisten kanssa! Mutta ei minulla ole, koska ne kaikki on sulatettu yhteen suklaan kanssa! Voihan herra Renault, täsmällisyyttä ohjeisiin , kiitos!
(Ja voi Pälvi, Pälvi - muistatko miten ensimmäisellä kotitaloustunnille yläasteen seitsemännellä luokalla ihana kotitalousopettajamme Maiju tähdensi sitä, että resepti pitää ensin lukea huolella läpi, ennen kuin aloittaa ruokalajin tekemisen. No muistan, ihan hyvin. Mutta en silti ikinä toimi niin....)
Noo, hurautin vähän suklaamaitoa kattilaan munankeltuaisten kaveriksi, sekoitin ne keskenään ja lisäsin sitten loput maidot kiehuvana sekaan. Pienen kiehautuksen jälkeen siirsin seoksen jäähtymään ja vatkasin munanvalkuaiset vaahdoksi. Halusin tehdä kohokkaat annosvuokiin, jotka siis voitelin ja sokeroin valmiiksi odottamaan paistamista.
Kun suklaaseos oli jäähtynyt, sekoitin siihen kovaksi vatkatut munanvalkuaiset ja kaadoin seoksen annosvuokiin. Koska olen joskus tehnyt kohokkaita hyvällä menestyksellä, minulla oli sitkeä päähänpinttymä siitä, että kohokkaat pitää paistaa vesihauteessa. Ohjeesta täysin poiketen laitoin siis noin 225 asteiseen uuniin vesiastian ja annosvuoat sinne. Sitten jäin hysteerisenä tuijottamaan uunin luukusta sisään.... ja tuijotin ja tuijotin. Mitään ei tapahtunut.
Kohokkaani eivät yksinkertaisesti suostuneet kohoamaan. Odotin ohjeen mukaiset kymmenen minuuttia. Ja sitten vähän lisää. Ja sitten vielä vähän lisää. Ja lopulta luovutin, ja otin paistokseni pois uunista. Siinä vaiheessa muistin myös, että reseptissä oli mukana myös jauhoja, joita ei missään vaiheessa neuvottu lisäämään taikinaan.... Hmh. Monsieur Renault ja minä emme taida puhua samaa keittiökieltä.
Kumosin paistoksen - kieltäydyn kutsumasta sitä nimellä "kohokas" - tarjoiluvadille ja se näytti oikein somalta. Mutta ei kohokkaalta, vaan ilmiselvältä vanukkaalta. Ja sellaiselta se maistuikin. Oikein tuhdilta tumman suklaiselta lämpimältä vanukkaalta, pyörryttävän makealta vaniljajäätelön kera.
Suklaanhimoiset lapset pitivät syömästään, mutta annoskoko oli sen verran suuri, että osa jäi reilusti jäähtymään lautaselle. Kylmänä vanukas maistuikin vielä paremmalta, ja ylijääneet annokset aivan erityisen makoisilta jääkaappikylminä seuraavana päivänä.
Ohje jäi kuitenkin vaivaamaan minua ja päätin seuraavana päivänä yrittää uudelleen. Tällä kertaa seuraisin ohjetta sana sanalta enkä säveltäisi omiani.
Jaoin maidot ja sokerit kahteen kattilaan, toisessa sulatin suklaan ja toiseen lisäsin munankeltuaiset - JA jauhot. Jäähdytin seoksen huolella, lisäsin vatkatut munanvalkuaiset ja sain aikaan lähestulkoon samanlaisen seoksen kuin edellispäivänä. Mutta ehkä, ehkä se oli vähän paksumpaa.
Tällä kertaa lämmitin uunin 250 asteeseen ja laitoin annokset suoraan uuniin ilman vesihaudetta. Ja voi ihanuutta - kohokkaani nousivat! Kymmenen minuuttia ja nappasin kohokkaat ulos uunista. Annoshan näytti ihan täydelliseltä!
"Kohokkaan tulee nousta hyvin ja olla vetelähkö sisältä". Tällä kertaa molemmat määreet täyttyivät. Maku oli itse asiassa ihan sama kuin Madame Pälvin vanukkaissa, mutta mukavampi suutuntuma ja kauniimpi ulkonäkö tekivät tästä toisen päivän seikkailusta huomattavasti nautinnollisemman.
"Lopussa kiitos seisoo" kirjoittaa Eva Jälkiruoat-luvun esipuheessa. Onneksi se oli totta tässäkin tapauksessa, mutta oppirahat oli tällä kertaa maksettava. Enemmän kuuliaisuutta, vähemmän omia tulkintoja - se olkoon kultainen ohjenuorani jatkossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti