"Kaikki keinot ovat hyviä, paitsi ikävät"

"Kaikki keinot ovat hyviä, paitsi ikävät"
Kreivitär Eva Mannerheim Sparre: Keittokirja herkkusuille ja tavallisille nälkäisille

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Täytetty kaalinkerä (Virginie, Pariisi)

Virginie - tuo mystinen nimi hyppää yhtäkkiä silmilleni keittokirjan sivuilta. Suomen taidehistoriassa Virginie on noussut synonyymiksi kaikille niille nimettömille malleille ja rakastajattarille, joita 1800-luvun lopulla Pariisissa parveili. Nuorille naisille, jotka antoivat kauniit kasvonsa - ja aika paljon muutakin - taiteilijoiden käyttöön, mutta jotka jäivät sitten yksin tai aviottomien lastensa kanssa kaupunkiin, kun taiteilijat palasivat kotimaihinsa ja takaisin kunnialliseen elämään.

Eva Mannerheim Sparre tuskin on tuntenut Albert Edelfeltin mallina ja todennäköisesti myös elämänkumppanina hetken aikaa ollutta Virginieta - Virginien aika Edelfeltin elämässä oli kauan ennen kuin Eva matkusti Pariisiin ensi kertaa. Se ei silti poista sitä mieltä kutkuttavaa ajatusta, että "Täytetyn kaalinkerän" ohje olisi kulkeutunut taiteilijaystävysten mukana Evalle juuri tämän Virginien jäljiltä.


Tällä kertaa otan monitoimikoneen avuksi, kun jauhan keittolihan hienoksi. Mausteeksi riittävät punasipuli, suola ja pippuri sekä "pivollinen" persiljaa. Piti ihan tarkistaa, mutta pivo tarkoittaa kourallista, joten aika reilusti persiljaa saa murekkeeseen käyttää.


Savoijinkaali eli ruttukaali on komea ja sen lehtien irrottaminen sujuu lopulta ihan hyvin, kun tajuan etten yritä taittaa lehtiä irti vaan leikkaan ne reilusti veitsellä irti kovasta kannasta. 


Ryöppään lehdet suolavedessä, valutan välikössä ja jätän sitten hetkeksi valumaan ja kuivumaan. En kuitenkaan malta kuivata lehtiä tarpeeksi, huomaan sen heti seuraavassa työvaiheessa, jossa jokaiselle lehdelle levitetään lihamureketta ja kerätään sitten kaalinkerä takaisin kokoon.


Tämä vaihe ohjeesta vaatii aikamoista keskittymistä ja lopulta myös apua. Lehdet ovat liian märkiä ja kerä uhkaa hajota joka vaiheessa käsiini. Saan kuitenkin pidettyä kerän käsissäni ja vähitellen jokaisen lehden paikoilleen.


Kerän sitominen ei onnistu yksin, vaan siihen tarvitaan vähintään kaksi käsiparia. Kerä tuntuu uhkaavan löysältä, joten sidomme sen moneen kertaan ja ympäriinsä, kunnes tunnen, että sitä voi liikutella pelkäämättä. Ja kas, sehän melkein näyttää kaalinkerältä!


Ruskistan kaalinkerää hetken molemmilta puolilta padassa ja lisään sitten lihalientä ja valkoviiniä niin paljon, että kerä on melkein upoksissa. Sitten unohdan koko komeuden hellalle kiehumaan hiljaiselle tulelle kolmeksi tunniksi. 

En tietenkään onnistunut löytämään oikeita prinssinmakkaroita, vaan ainoastaan prinssinakkeja, enkä oikein ymmärrä muutenkaan, mitä makkarat tässä ruokalajissa tekevät. Mutta ohje mikä ohje, lisään nakit pataan kiehumaan 20 minuuttia ennen ruokalajin valmistumista. Samalla teen tomaattikastikkeen valmiiksi, kiehutan voita ja jauhoja hetken aikaa kasarissa, lisään tomaattisoseen ja vähän mausteita ja annan kiehua varttitunnin. 



Kolmen tunnin ja huikean jännityksen jälkeen nostan kaalinkerän pois padasta. Se pysyy hienosti kasassa, vaikka poistan narut yksi kerrallaan. Ladon kerän ympärille prinssinakit ja valutan tomaattikastikkeen, johon olen sekoittanut padasta lientä, koko komeuden päälle. Jännittävää...


Kaalia pystyy leikkaamaan helposti ja sisus on hauskasti raidallinen. Täytetty kaalinkerä maistuu jälleen kerran juuri sellaiselle, mitä voisi kuvitellakin: kaalille ja lihamurekkeelle. Ei ihan kaalikääryleelle, koska savoijinkaali ei ole yhtä makea kuin keräkaali ja tomaattikastike antaa ruualle pirteän lisämaun. 


Koemaistaja on perusmakujen ystävä ja nauttii ruuasta. Toteamme kuitenkin, että työmäärään nähden maku on lievästi vaatimaton - tosin esillepano on sen verran erikoinen, että tälläkin voisi toki säväyttää ruokavieraita. Ja nyt kun on kerran kokeillut ohjeen mukaan, niin seuraavalla kerralla voi sitten säveltää esimerkiksi lihamurekkeen koostumuksen ihan oman maun mukaan. 



Mutta jälleen kerran jäimme ajattelemaan taiteilijaystäviä sadan vuoden takaa. On helppo ajatella tämä ruokalaji pöytään, se on perusaineksista tehty kunnon maalaisruoka, jolla jokainen saa varmasti mahansa täyteen. Tarkkailiko Edelfeltin ystävä, suuri herkkusuu Ville Vallgren joskus Virginietä keittiössä ja toisti ruokaohjeen sitten omassa keittiössään? Vai saiko Eva ohjeen perintönä pienelle lapulle kirjoitettuna, muistona vuosikymmenten takaa? 

Kauniin Virginien kuvat koskettavat aina, kun niitä katselee. Erityisesti se lämpö ja rakkaus, mikä mallin ja maalarin välillä tuntuu huokuvan, on jotakin ainutlaatuista. Siksi olen onnellinen, että sain omaan muistolippaaseeni pienen kokemuksen, joka yhdistää minut tuohon aikakauteen ja arvoitukselliseen Virginiehin. Eikä sen väliä, vaikka ohjeella ei olisi oikeasti mitään tekemistä Edelfeltin Virginien kanssa, koska kaikki muukin tämän naisen ympärillä on arvailua ja olettamuksia - siihen siis on minullakin oikeus.

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti