Tomaattisalaatti ja marunan arvoitus

Eräs mauste, joka esiintyy huolettomasti useassa ohjeessa on maruna. Marunan arvoitus heitti minut ihanasti keskelle vanhoja jumaltaruja ja maustehistoriaa.

Marunat eli Artemisiat ovat laaja, noin 400 lajiketta käsittävä asterikasvien heimo ja nimensä kasvit ovat saaneet kreikkalaiselta Artemis-jumalattarelta. Artemis oli metsästyksen jumalatar, joten ihan puhtaasti arvaamalla saattaisi uskoa mausteen olevan voimallinen ja riistaruokiin sopiva. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain yksi, vaan useampi keskenään hyvin erilainen mauste, joista mielenkiintoisimmat ja yleisimmät ovat Suomessakin viljellyt koiruoho, aaprottimaruna ja rakuuna.

Koiruoho eli mali on tieteelliseltä nimeltään Artemisia absinthium, joka antaa jo viitteen kasvin luonteesta. Koiruoho on lääkekasvi, ja se on antanut nimensä sekä absintille että vermutille, joiden päämauste kasvi on. Saksankielinen nimi koiruoholle on Wermut ja Saksassa koiruohoa käytetään myös mausteena - tosin varovaisesti, sillä runsaasti käytettynä kasvi on myrkyllinen. Päätän, ettei Eva tarkoita koiruohoa, vaikka kaikkihan me muistamme, että absintti oli 1800-luvun lopun taiteilijapiirien suosikkijuoma.

Aaprottimaruna eli Artemisia abrotanum puolestaan on tuoksuva, yrtiksi soveltuva koristekasvi. Erityisesti se näyttää olevan englanninkielisen kulttuurin lemmikki, ainakin siitä päätellen miten monta lempinimeä kasvi on saanut. Useat nimet viittaavat rakkauteen: lad´s love, boy´s love, lover´s plant ja ... maid´s ruin! Tästähän saisi saman tien kehiteltyä kokonaisen tarinan. Minä en aio syöksyä turmioon, joten siirryn seuraavaan kasviin.

Rakuuna eli Artemisia dracunculus on tietysti tuttu mauste tänäkin päivänä ja kas - löydänhän lopulta tiedon, että rakuuna on 1900-luvun alussa tunnettu nimellä maruna tai dragooni. Olisi toki ollut helppoa päätyä rakuunaan joka tapauksessa, sillä se on erityisen tärkeä mauste italialaisessa ja ranskalaisessa keittiössä, jotka molemmat ovat Evan sydäntä lähellä.

Tämän kultturuihistoriallisen maustematkan jälkeen teemme siis ihanan, kesäisen tomaattisalaatin Evan ohjeen mukaan:

Tomaatit viipaleiksi ja suolaa päälle, annetaan olla "sillänsä" varttitunti; paljon ei nestettä kerry pois kaadettavaksi. Päälle pippuri, suola, silputtu tuore persilja ja rakuuna. Meidän sukumme kuuluu siihen ihmisrotuun, joka pitää valkosipulista, joten silppuan vinaigretten sekaan yhden valkosipulin kynnen, ennen kuin valutan kastikkeen tomaateille.

Ja sitten nautitaan. Hauskana sattumuksena seuraavan aamun lehden ruokatorstain sivulla on ranskalaisen keittiömestarin Jacky Ribaultin ylistys öljylle ja vinaigretten käytölle, sekä tomaattisalaatin ohje!  Evan vinaigrette on muuten hitusen etikkaisempaa kuin normaalisti, sillä tämän ohjeen mukaan vinaigrette tehdään 1/3 viinietikasta ja 2/3 öljystä - kun nykyohjeissa on yleensä 1 osa viinietikkaa ja 3 osaa öljyä. Tiedä sitten, onko kyse keittiökulttuurin muutoksesta vai Evan omasta makumuunnoksesta - sen selvittelyn jätän toiseen kertaan.