Hakkupihvit (Bitoques à la russe)

Liharuokien esipuheessa Eva neuvoo oivallisesti: "Varo, mikäli mahdollista, nuijimasta ja pahoinpitelemästä lihaa". Siitä huolimatta ohjeiden mukaan on lipsahtanut ruoka nimeltä "Hakkupihvit", joka nimensä mukaisesti pahoinpitelee lihan mureneiksi heti kättelyssä.

Minulla ei edelleenkään ole hakkuria, joten silppuan lihaa palasiksi talon suurimmalla veitsellä. Vie aikansa, ennen kuin tulosta alkaa näkyä ja liha muuttuu tasakokoiseksi massaksi. Voin määrä vaikuttaa järkyttävän suurelta ja - menipä syteen tai saveen - vähennän sitä reilusti: sekoitan lihan sekaan noin puolet vaaditusta määrästä. Jatkan lihan "hakkaamista", mutta en saa siitä kovin hienoa enkä oikeastaan haluakaan. Luulen pitäväni siitä, että mureke on karkeaa.

Ohjeessa ei puhuta mitään lihamassan maustamisesta, mutta heitän sekaan teelusikallisen suolaa ja vähän pippuria. Jaan sitten taikinan kuuteen osaan ja pyörittelen pitkulaisiksi pihveiksi. Jauhotan pyörylät ja taputtelen niitä vähän litteämmiksi. 

Jätän pihvit hetkeksi höngähtämään ja valmistan lisukkeet. Viipaloin sipulit, suolaan ja pippuroin ne, ja kierittelen jauhoissa. Laitan perunat kiehumaan ja puolessa välissä perunoiden kypsymistä siirrän pihvit reiluun voisulaan paistumaan hiljaiselle lämmölle - oma levyni on nelosella ja se tuntuu ihan riittävältä. Kääntelen pihvejä ja ne kypsyvät vaaditut noin 12 minuuttia.

Viipaloin kypsät perunat ja pyöräytän niitä äkkiä kuumalla pannulla, paistan sipuliviipaleet ja nostelen pihvit tarjoiluvadille kehään. Vetelöitän - tai suurustan paremminkin - pannun liemen ranskankermalla, sijoitan sipuliviipaleet pihvien päälle ja kaadan kastikkeen keskelle. Perunat tarjoillaan eri astiassa. Näyttää melkoisen tuhdilta. 

Nyt on pakko sanoa, että huolimatta kaiken tarjoiltavan ruuan rasvassa paistamisesta huolimatta - tai juuri siksi? - annos on herkullinen. Koemaistaja lensi lapsuuden makuihin, sillä annoksessa ei ollut mitään ylimääräistä maustetta: vain liha, sipuli ja perunat puhtaimmillaan. Pihvi näytti ehkä hitusen jauhelihapihviltä, mutta maku oli tyystin eri. Pihvi maistui hyvälle, kunnon pihville ja hauska koostumus teki elämyksestä uudenlaisen.  Lapset söivät mukisematta, varsinkin perunat maistuivat pikkuväelle. 

Koemaistaja vannotti kertomaan, että hyvää oli. Ja olihan se, mutta sen verran tymäkkää tavaraa, että tajuissaan pysyäkseen on parempi syödä pienehkö annos kerrallaan. 

Niin, ja kyllä keskustelu kesken ruokailun eksyi 1800-luvun lopun ajankuvaan ja siihen, miten saattoi hyvin kuvitella taiteilijaveijarit toistensa luokse kylään syömään juuri tätä ruokaa...