Bordeaux´n ruskistettu kananpoika (sovellettu nykyaikaan)

Tämä sadan vuoden takaiseen ruokakulttuuriin sukeltaminen vaatii kyllä jonkin verran soveltamista. Osittain soveltaminen kumpuaa ihan yksinkertaisesti laiskuudesta, kun ei viitsikään itse kaltata manteleita tai keittää  lihalientä, mutta toisinaan soveltaminen on pakollinen osa reseptien tulkitsemista. Mahdollisuuteni saada käsiini ihan oikea kananpoika eivät ole suuret, enkä siten voi "kärventää kanapoikaa" tai poistaa sisälmyksiä - asia, jota en mitenkään tahtoisi kyllä muutenkaan toteuttaa.

Bordeaux´n ruskistettu kananpoika on siis sovellettu ohje. Katselin ohjetta ilahtuneena siitä, ettei se ole kovin vaikea... voi sentään. Kaikkea sitä kuvittelee.

Unohdetaan siis kananpojan kärventäminen ja sisälmyksien poistaminen, koska ostin kaupasta kanafileitä. Mutta ei ongelma olekaan kananliha, vaan perunat: ohjeessa neuvotaan suikaloimaan sipulit ja leikkelemään perunat pitkiksi, nelitahkoisiksi palasiksi. Lohkoin perunat reilun sormen paksuisiksi suikaleiksi, mutta hetken perästä jäin miettimään, olisiko pitänyt tehdä hyvinkin ohuita perunasuikaleita? Ohje nimittäin neuvoo laittamaan sipulit, perunat ja kananpalat yhtä aikaa pataan ja kiehuttamaan hiljaisella tulella. Mutta eiväthän raa´at perunat kypsy yhtä matkaa kananpalasten kanssa?

Muutan heti ohjetta: laitan perunat ja sipulit pataan ensin. Korvaan kolme ruokalusikallista voita suurin piirtein samalla määrällä oliiviöljyä ja jään miettimään, miten "kiehutan" perunoita pienessä määrässä rasvaa? Hella näyttää nelosta ja perunat kihisevät kannen alla noin puoli tuntia- kai se on jonkinlaista kiehumista - ennen kuin siirryn seuraavaan vaiheeseen.

Lisään kananpalat pataan, kypsennän jonkun aikaa ja maustan sitten ohjeen mukaan suolalla, valkopippurilla ja paprikalla. Hermostuneen odotuksen jälkeen päätän, että nyt on aika "5 minuuttia ennen tarjoamista" - mitä sekin nyt sitten kypsymisen kannalta tarkoittaa? 

"Kaadetaan rasva pois, lihaliemi ja muutama pisara konjakkia kaadetaan lihoille, silputtua valkosipulia ja persiljaa sirotellaan niille". Siis lihoille? Mitä tapahtuu sillä välin perunoille, jotka siis ovat koko ajan muhineet samassa padassa?

Päädytään taas omaan tulkintaan: nostelen perunasuikaleet jo valmiiksi tarjoiluvadille, sitten kaadan pataan kertyneen "rasvan" pois: oikeasti padassa on sosekeiton näköistä lientä noin puolen litran verran - päätän hyödyntää sen seuraavan päivän keittopohjana.

Sen jälkeen lorautan kananpaloille pienen pikarin verran konjakkia, silputtua valkosipulia ja persiljaa, sekä omatekoista kanalihalientä ja kuumennan lihoja hetken aikaa kovalla lämmöllä. Tuoksu on houkutteleva.

Asettelen lihat säntillisesti vadin keskelle, kuten Eva neuvoo, perunasuikaleiden keskelle. Koemaistajiksi pääsevät tällä kertaa koko perhe sekä sukulaispariskunta Helsingistä. Lasten kananpalat olen ottanut erikseen ennen konjakin lisäämistä ja ilahduttavasti lapset julistavat ruuan olevan hyvää heti maistamisen jälkeen.

Taidan itse todeta ennen muita, että Bordeaux´n ruskistettu kananpoika on hyvää. Mutta hyväksyntä on koko pöydän yhteinen. Maukasta, toteavat kaikki helsinkiläisiä myöten. Eikä tähänkään ohjeeseen mitään kummallista loppujen lopuksi tarvittu, vain jonkun verran oman järjen käyttöä. Perunat ovat juuri sopivan pehmeitä näin ja mausteet maistuvat mukavasti kanassa. Vaikka erillistä kastiketta ei olekaan, ovat ainekset mehustuneita ja pehmeitä, eikä kastiketta erikseen kaipaa;  lihojen päälle loruutettu lihaliemen ja konjakin sekoitus on riittävä kostuke. 

Liekö tämä ollenkaan sellaista kuin 1800-luvun lopulla Ranskassa?  Mutta meidän seurueemme pöydän ympärillä pääsi hyvin tunnelmaan ja kuvitteli hyvinkin taiteilijayhteisön nauttimassa herkullisena höyryävää, konjakilla höystettyä kanaa...