Pilkoin banaanit uunivadin pohjalle ja koska minulla sattui olemaan sitruunan sijasta lime, ripottelin puolikkaan limen mehun viipaleille. Unelmanvalkoinen marenkivaahto banaanien päälle ja jälkiruoka oli valmis paistettavaksi. No tämän helpommaksi ei jälkiruoka paljon muutu!
Ohjeen ainoa vaikeus osuu jälleen viimeiseen lauseeseen: "Paistetaan uunissa". Ei lämpötiloja, ei aikaa - Evan kirjan alkuoletus on, että emäntä tuntee uuninsa ja ymmärtää jotakin ruuanlaitosta. Tämä ei siis ole uusavuttomille, mutta onneksi marengin paistaminen ei ihan siitä vaikeimmasta päästä ole. Heitän paistoksen kuumaan uuniin, liki 250 asteeseen ja odottelen niin kauan, että pinta ruskistuu kauniisti.
Onneksi kirjan edellinen ohje on samankaltainen ja sen ohjeissa neuvotaan tarjoamaan herkku heti. Niinhän kohokkaat tietysti tarjoillaan, mutta kun ohje on minusta enemmän marenkipiirakan tyylinen, jäin hetkeksi arpomaan kuuman ja kylmän välille.
Banaanikohokas on jälkiruokana näyttävä, varsinkin kun tällä kertaa marenkikerroksesta tuli muhkeanpuoleinen. Lisäksi ohje on äärimmäisen helppo, ja kaiken kukkuraksi kokonaan maidoton, laktoositon ja gluteeniton!
Maku on makea ja niiden mieleen, jotka pitävät lämpimän banaanin mausta; 11-vuotias tykkäsi kovasti, 6-vuotias ei. Aikuisille banaanikohokas jätti sopivan imelän maun suuhun.
Banaanikohokasta kannattaa tehdä juuri sen verran, kun luulee saman tien syövänsä. Kyllä se kylmänäkin maistui, mutta banaanit tummuvat joka tapauksessa eikä jälkiruoka siten enää parin tunnin kuluttua ole kovin esteettisen näköinen.
Suosittelen helpon jälkiruuan ystävälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti