Pinaattikohokas

Kummallista kyllä, kun on aloittanut tällaisen itsensä julkisesti nolaamisen, niin sitä ei ymmärrä lopettaa. Aina vaan pää kolmantena jalkana seuraavan ihmeellisen reseptin kimppuun, vaikka ei oikein ole käsitystä siitä mitä pitäisi tehdä.

Tämä siis viittaa siihen, että ajattelin sadon kypsymisen kunniaksi tehdä pinaattikohokasta.

Teen annosta vain puolikkaan annoksen, sillä aion tehdä kohokkaat annosvuokiin ja minulle riittää tänään neljä pientä annosta. Valkokastikkeen teko ei aiheuta ongelmia, tosin taidan unohtaa lopun voinokareet. Sen sijaan pinaattikohokkaan ohjeessa vaanii täysin viattomalta vaikuttava vaara, jota en ymmärrä ennen kuin se on edessä: pinaatin ryöppäämisen jälkeen se pitää "Pusertaa metallisiivilän läpi".

Jos minulla on huomenna hartiat jumissa, niin tiedetään ainakin mistä se johtuu. Sitkaiden, keitettyjen pinaatinlehtien survominen metallisiivilän läpi ei nimittäin ole mikään pieni juttu. Jösses, sanoisin, kaikkeen sitä joutuu. Mutta toisaalta, varttitunnin taistelun jälkeen tunnustan, että sose, jonka olen saanut siivilän läpi on hienojakoista ja kaunista. 

Siivilän toiselle puolelle jää kokkare, jota olen hieronut siivilää vasten niin kauan, että se on muuttunut lähes golfpalloksi. Kaunis ja vaivalloinen pinaattisose sekoitetaan sen jälkeen valmiiseen valkokastikkeeseen, siihen lisätään munankeltuaiset ja sveitsinjuustoraaste, joka edellenkin tarkoittaa minulle punaista emmentalia. 

Aivan lopuksi sekoitan seokseen kovaksi vaahdoksi vatkatut munanvalkuaiset. Jaan seoksen neljään voideltuun annosvuokaan ja paistan kohokkaita uunissa noin 12 minuuttia. Uunin lämpötilan säädän jälleen 225 asteeseen, en osaa muutakaan, kun uunin lämpötiloista ei näissä pippaloissa koskaan puhuta mitään. 

Kohokkaat nousevat somasti ja lupaavasti. Istun  hengittämättä ja tuijotan uuniin, sillä olen kuullut, että kohokkaat ovat varsin helposti latistuvaa sorttia. En aio ottaa tänään mitään riskejä. 

Hupsuinta on, että kohokkaat pitäisi aina kiikuttaa saman tien pöytään odottaville ruokailijoille ettei se ehdi lässähtää. Mutta toisaalta, liian kuumana kohokas ei kyllä maistu ollenkaan samalle kuin hieman jäähtyneenä - ja lätsähteneenä. 

Ehdin juuri ja juuri ottaa valokuvan, ennen kuin kohokas painuu kasaan. "Maistuu pinaattilätylle", sanoo koemaistaja. Hieman kohokkaan jäähdyttyä siitä erottaa jo oman maun, sekä juuston tuoman säväyksen. 6-vuotias ei suostu koskemaan ollenkaan, vaikka pinaattilätyt ovat lempiruokaa. 11-vuotias syö oman annoksen, mutta väittää sen maistuvan ihan erilaiselle kuin pinaattilätyt eikä osaa päättää, onko ruoka hyvää vai ei. 

Itse pidän kohokkaasta hieman jäähtyneenä, se on ihan maukas ja mukava, mutta siinä ei ole erityismakua eikä edes ulkonäöllisesti niin hohdokasta erikoisuutta, että ruokalaji jäisi välttämättä pitkäksi aikaa mieleen. Ja pinaatinlehtien pusertaminen metallisiivilän läpi oli sen verran tuskastuttava kokeilu, että tämä jäänee tähän. 

Toisaalta, Eva neuvoo, että samalla reseptillä voi valmistaa kohokkaita myös muista kasviksista: entäs kukkakaalin pusertaminen metallisiivilän läpi - ei kai se kovin vaikeaa voi olla....